Muutin muualle

Bloggerin epävarma toiminta sai minut liittymään muiden joukkoon. Uusi koti on löytynyt - jääköön arkistot tänne ainakin toistaiseksi. Uudet kirjoitukset löytyvät tuolta.

Vatsaystävällinen mielipide

Tässäpä klassinen urbaanilegenda sen verran läheltä ja monen ihmisen todistamana, että legendasta ei tässä ole kyse vaan ihan tositarinasta.

Työpaikan lounastauolla tuli puhetta eräästä tuntemastani esimiehestä, jota oli arvosteltu etäiseksi alaisilleen. Ilmapiirikyselyissä hän oli useampaan otteeseen siellä esimieskaartin heikoimmassa päässä. Niinpä hän päätti tehdä asialle jotain, ja tutustua paremmin osastonsa työntekijöihin. Hän oli jutellut niitä näitä ihmisten kanssa, kysellyt perheestä ja harrastuksista ja niin edelleen. Eräältä nuorelta naiselta hän oli tiedustellut, milloin tällä olikaan laskettu aika. Valitettavasti hän oli sekoittanut kaksi työntekijää toisiinsa, eikä kyseinen, hieman tukeva nainen todellakaan ollut raskaana. Siinäpä sitten osasto todisti hetken vaivaantunutta rykimistä, punastelua ja anteeksipyytelyä. Ja esimies oli tämän jälkeen ilmeisesti mielessään todennut, että hänelle sopii paremmin ollakin hieman etäinen - tähän insidenttiin nimittäin päättyi hänen näennäisleppoisa jutustelunsa.

Puolietäisen aasinsillan kautta päästään päivän aiheeseen. Kullan työpaikalla taitaa kuulopuheiden perusteella olla jo meneillään samanlainen arvailu, sen verran paljon työkaveriden katseita puolisoni vatsa on jo kerännyt. On meneillään kissa ja hiiri -leikki, jossa toinen osapuoli yrittää käyttää mahdollisimman löysiä ja peittäviä vaatteita, toinen yrittää saada selville, onko se vain lihonut vai onko se...

Hieman vähemmissä pukeissa vatsa on viimeisen viikon aikana alkanut jo selvästi näkyä, päivä päivältä yhä enemmän ja nykyään kultani näyttää jo selvästi raskaana olevalta. Ja niinhän se kuuluu mennäkin, tästä eteenpäin mahaölliäisen tarvitse enää kasvaa riittävästi kokoa. Samaa tahtia raskauden edetessä tihenevät kyselyt, "olenko mä vielä sun mielestäsi viehättävä", ja "sä et varmaan enää pidä musta kun mulla on näin iso maha".

Mä en ole vielä onnistunut vakuuttamaan kultaa mielipiteestäni, mutta mun mielestäni harva asia on niin puoleensa vetävä kuin raskaana olevan naisen kauniin pyöreä vatsa. Se on kaunis ja seksikäs, eikä missään nimessä ruma tai iljettävä. Tämä fiksaatio ei ole mitenkään viimeisten kuukausien aikana syntynyt, vaan mä olen tuntenut näin jo jotakuinkin siitä lähtien kun tytöistä olen jotain ymmärtänyt. Mä kuvittelin pitkään, että tämä olisi jokin mun oma perversio, mutta mitä enemmän olen lueskellut muiden isien kertomuksia, olen huomannut samoja mielipiteitä myös monella muulla.

Onko kyse sitten naisellisten kurvien äärimmäisestä ilmenemismuodosta, vai todistus naisen hedelmällisyydestä, vai odottavan äidin ympärilleen kylvämistä hormoneista - enpä tiedä, enkä tässä asiassa edes halua saada kovin tieteellistä vastausta. Joissain asioissa tunne saa voittaa järjen.

Mainonnan ihmemaa

Lapsiperheet ovat varmastikin yksi markkinoiden otollisimmista kohderyhmistä. Jos vain haluaisi, rahaa saisi syydettyä omat, lainatut ja varastetut kaikkeen mahdolliseen krääsään mitä vain kuvitella saattaa. On tuttipullonlämmitintä, vaipparoskista, babysittereitä, turvakaukaloita, itkuhälyttimiä ja vaikka mitä. Hankkiako kestovaippoja vai tyytyäkö kertakäyttöisiin, onko rintareppu parempi vai huonompi kuin kantoliina.

Etenkin meidän kaltaisemme noviisit ovat pahasti vaaravyöhykkeellä. Ei meillä ole vielä mitään selkeää käsitystä siitä, mitä oikein voisimme tarvita ja mikä on täysin turhaa, ja mainosten mukaanhan vähintäänkin ilman kaikkea yllä mainittua olemme huonoja ja epäonnistuneita vanhempia. Ja mainoksia riittää: niitä tulee jo nyt postista (todennäköisesti kultani on unohtanut rastittaa jossain lappusessa en halua vastaanottaa suoramainontaa -ruudun), niihin törmää jokaisessa neuvolasta saadussa oppaassa ja jokaisessa vauvalehdessä. Netti on vielä pahempi paikka, siellä kun mielipiteitä on joka suuntaan ja yleensä vielä kohtuullisen jyrkkiä (kertakäyttövaipoista syöpää! kestovaipat viherekoterroristien salajuoni!) ja solmuun on helppo mennä. Päätimme enemmän tai vähemmän luopua netissä surffailusta tämän asian tiimoilta ja sen sijaan käyttää omaa intuitiotamme.

En halua tuomita yritysten harjoittamaa markkinointia, se on niiden elinehto ja toisaalta se auttaa meitä siinä, että neuvolat pystyvät ylipäätään jakamaan nelivärisiä esitteitä ja oppaita maksutta. Silti osin sen vuoksi on vaikeaa pitää päämme kylmänä, kun samaa mainosrummutusta tulvii joka puolelta. Suureksi avuksi on osoittautunut lähisuvun neuvolaterveydenhoitaja, joka on kertonut omia kokemuksiaan ja näkemyksiään siitä, mihin kannattaa panostaa ja mikä unohtaa. Loppupeleissä päätökset lepäävät kuitenkin meidän harteillamme, ja varmasti olemme jo nyt onnistuneet tekemään loistavia hukkaostoksia. Valitettavasti vasta aika näyttää mitä oikeastaan tarvitsemme.

Perusinfrastruktuurista sänky, hoitopöytä, vaatteet, muutama lelu on jo hankittu, eikä enää juuri muuta taidakaan tarvia kuin vaunut ja turvakaukalon. Loput tavarat ajattelimme hankkia sitä mukaa kuin tarve käy ilmeiseksi.

Jos vain pystymme itse määrittelemään omat tarpeemme, ilman että mainokset pääsevät sitä tekemään.

Havahduin tällä viikolla siihen, että mulla on ongelmia saada vanhat vaatteeni mahtumaan päälleni. Puntarissa käynti vahvisti asian, sitten viime syksyn olen onnistunut hankkimaan pari ylimääräistä kiloa. Höh.

Osaltaan asiaan vaikuttaa varmastikin entistä kiireisemmät ja pidemmät työpäivät ja sitä kautta vähentynyt liikkuminen. Olen toki yrittänyt paikata tilannetta harrastamalla hyötyliikuntaa, mutta rappujen kävely hissin sijaan ei vielä kovin paljon auta.

Pulskistumisen perimmäinen syy on uskoakseni siinä, että jääkaappi notkuu entistä enemmän kaikesta hyvästä syötävästä, jota sinne on kasattu kuulemma "pahan olon välttämiseksi". Ja kun toinen syö vieressä välillä jäätelöä, välillä pitsaa, hedelmiä ja vaikka mitä, on vaikea vastustaa kiusausta. Meillä molemmilla onkin paino noussut aika lailla samaan tahtiin. Suurta itsekurin kohotusta vaaditaan, jottei kesän lopussa olla 0,1 tonnin hujakoilla.

Onneksi alkaa olla lämmin ja fillarointikelit alkavat.

Keskiviikon kuutonen

Kaikkea pitää kokeilla, paitsi kansantanhuja. Niinpä tässä tämän blogin ensimmäinen kuutoslista via Visukinttu.

1. Onko se toukka jo pyörähtänyt maailmaan? Vasta syksymmällä, mutta kasvamassa kuitenkin.

2. No kun se nassikka sieltä kenties tulee, niin mitä toivoisit sen perinneen vanhemmaltaan? Vanhemmista mä olen ehkä se rationaalisempi, suoremman linjan kulkija. Totuttelu siihen, että taloudessa on kaksi ihmistä, jotka tekevät asiat vaikeimman mukaan, voisi olla aika tuskaista. Toki tärkeintä on tietysti se, että tulokas on terve, fiksu ja filmaattinen.

3. Vihaatko lapsia? Suurinta osaa en. Mutta kun näen kaupungilla niitä kolmivuotiaita, jotka ovat jo oppineet pompottamaan vanhempiaan miten vain - lapsen kanssa kun tulee viettää laatuaikaa ja tähdätä siihen, että koko ajan olisi kivaa. Vaikka eihän se lapsi siihenkään ole syypää, vaan niissä idioottivanhemmissa.

4. Onko ajatus isyydestä jotenkin pelottava? On se osittain. Vaikka kaikenlaista valmistavaa materiaalia meillekin on kertynyt, ei kai isyyttä tai vanhemmuutta kirjoista opita. Ennakkovalmisteluista huolimatta edessä on enemmän tai vähemmän hyppy tuntemattomaan, joten siinä mielessä ajatus on pelottava. Toisaalta silloin kun olo tuntuu epävarmalta, mietin kuinka sellaisetkin ihmiset, jotka ennakkoon ovat vaikuttaneet täysin kykenemättömiltä vanhemmiksi, ovat loppujen lopuksi pärjänneet vallan mainiosti. Paitsi edellä mainitut idiootit.

5. Miksi olisit hyvä isä? Mielenkiintoinen kysymys, eikä aivan helppokaan. Ainakin kultani on useampaan otteeseen kehottanut minua lopettamaan pelleilyn ja kasvamaan aikuiseksi. En ole lopettanut, joten henkisesti olemme varmaan taaperon kanssa ainakin hetken samalla tasolla. Toisaalta useamman sisaruksen isoveljestä isäksi ei välttämättä ole ihan hillittömän pitkä matka, vastuun kantamista muistakin kuin vain itsestäni olen joutunut jo treenaamaan.

6. Mikäs taaperon nimeksi tulisi? Meidän lapsen nimessä ei tule olemaan ainuttakaan ceetä tai äksää. Olemme suomalaisia, joten nimeämme tenavankin suomalaisesti. Tytölle voisi sopia Helmi ja pojalle Onni, vahinko vain eräs teleoperaattori ehti jo omia nimet käyttöönsä. Olisi hölmöä jos lapset olisi nimetty liittymien mukaan.

Terve taas

Tämä blogi näyttää pääsiäisen aikana kivunneen jo Pinserin top-listalla 250 paremmalle puolelle, mikä ilolla pantakoon merkille. Liekö edellinen kirjoitukseni tuskasta uponnut pitkäperjantain lukijakuntaan, tiedä häntä.

Pääsiäistä on täälläkin vietetty, eri osoitteissa puolison kanssa kylläkin. Ei meillä mitään kränää ole, mutta todettiin parhaaksi tehdä näin. Pähkäilin omalla tahollani edellä mainittua G:tä, tällä kertaa lähipiirin häiritsemättä. Lisäksi Gradun aiheuttamien - täysin pääsiäisen sanomaan kuulumattomien - epäkristillisten ääntelyiden, tuskanhuutojen ja tilapäisesti epäsäännöllisen elämänrytmin koettiin olevan mahdollisia uhkatekijöitä tulokkaallemme (tiedä vaikka oppisi rumia sanoja aivan liian aikaisin).

Neljän ja puolen päivän jälkeen ratkaiseva läpimurto lienee saavutettu, neljä ja puoli päivää kesti ennen kuin sain työelämän virtaviivaiseksi työstämän ajattelumallin takaisin akateemiseen muottiin, jossa pilkuntarkkuus tulee ennen kaikkea. Hahaa, proffa! Luulit jo, ettei minusta enää kuulla! Vaan odotapas vain, postilaatikkosi saattaa kolahtaa minä päivänä tahansa!

Rakas anoppi

Tähän mennessä eniten hermojeni kestävyyttä on koetellut Rakas Anoppini. Kuten jo aiemmin kirjoittelin, innostus on ollut valtavaa ja näin pohjalaiselle mielenlaadulle jotain aivan poikkeuksellista. Ymmärrän (tosin joskus vain yritän) häntä siinä mielessä, että ensimmäisen lapsenlapsen saaminen on varmasti mahtavaa.

Olen katsellut kuinka meille on jo kertynyt hillitön kasa vaatteita. Niitä on sekä sinisiä että vaaleanpunaisia, että on sitten varmasti riittävästi ja oikeanvärisiä ("ja kyllä pojallekin voi punaista pukea"). Uskoakseni lähiseudun kirpputorit on nyt aika tarkkaan putsattu käyttökelpoisista lastenvaatteista, joten ihan vinkkinä, ei tarvitse enää käydä edes katsomassa. Ne on kaikki jo meillä.

Enimmäkseen olen pystynyt ottamaan hössötyksen huumorin kannalta, mutta eräänä sunnuntai-iltapäivänä mulla alkoi todella keittää yli. Olin viikonlopun ajan kerännyt motivaation rippeitä sen verran, että istuin koneen ääreen jatkamaan pitkäksi venähtänyttä graduprojektiani. Valitettavasti samana päivänä anoppini oli päättänyt, että meillä on varmastikin sotkuista eikä puolisoni luonnollisestikaan saa rasittaa itseään. Ajatustyö keskeytyi vieressä huutavaan imuriin, ja kun rumba oli saatu päätökseen parin tunnin kuluttua, olin jo ehtinyt vaihtaa gradun kylmään olueen.

Jos nyt joku anoppi tätä sattuu lukemaan, niin pyydän, välittäkää läheisistänne. Jos vävypoika on mieleenne, älkää turhaan kohottako hänen verenpainettaan ja täten lyhentäkö hänen elämänlankaansa. Kiitos.